Micael Westerholm jatkaa Mustaaren perussuomalaisten puheenjohtajana

Yrittäjä Micael Westerholm jatkaa Mustasaaren perussuomalaisten puheenjohtajana myös vuonna 2020. Kuntavaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Westerholm valittiin jatkoon yhdistyksen syyskokouksessa yksimielisesti.
Yhdistyksen hallitukseen valittiin Westerholmin lisäksi Erkki Rantatupa, Jussi Lammi ja Susanna Sariola. Henkilökohtaisiksi hallituksen varajäseniksi valittiin Matti Murtoniemi, Heidi Aro ja Mikko Talso.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallituksessa Mustasaaren yhdistystä edustaa ensi vuonna puheenjohtaja Westerholm, varanaan Sariola.
Piirikokousedustajiksi valittiin yhdistyksen hallituksen jäsenet ja piirikokousedustajien varoiksi yhdistyksen hallituksen varajäsenet.
Toiminnantarkastajana jatkaa Asko Salminen.
Mustasaaren yhdistyksen syyskokouksessa vieraili kansanedustaja Jukka Mäkynen, joka kertoi eduskuntatyöstään ja patisti myös Mustasaaren yhdistystä aloittamaan välittömästi valmistautumisen vuoden 2021 kuntavaaleihin.

– Tietämättään Rinteen vihervasemmistohallitus tekee jo nyt erinomaista vaalityötään meidän perussuomalaisten eteen. Kansa on lopen kyllästynyt katteettomiin lupauksiin ja siihen, että suomalaiset ovat kakkosluokan kansalaisen asemassa omassa kotimaassaan. Meillä on seuraavissa vaaleissa kaikkien aikojen mahdollisuus mullistaa poliittiset asemat myös valtuustoissa.
Mustasaaren yhdistyksen puheenjohtaja Westerholm totesi, että kuntavaalityö on jo aloitettu ja perussuomalaisilla on erinomaiset mahdollisuudet tehdä kunnassa kaikkien aikojen paras tulos.

Juha Rantala


Mustasaaren perussuomalaisten syyskokouksen jälkimainingeissa taloudenhoitaja Mikael Ö, Jussi Lammi, kansanedustaja Jukka Mäkynen, piirin tiedottaja Juha Rantala, Mustasaaren yhdistyksen puheenjohtaja Micael Westerholm, Erkki Rantatupa ja Susanna Sariola.

Kirjoitettu 29.10.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa