Mustasaaren perussuomalaisissa jatketaan Micael Westerholmin komennossa

Micael Westerholm valittiin yksimielisesti jatkamaan Mustasaaren Perussuomalaisten puheenjohtajana myös vuonna 2022. Yhdistyksen syyskokous valitsi yrittäjä, kuntavaltuutettu Micael Westerholmin lisäksi hallitukseensa ensi vuodelle myös Jussi Lammin (varalla Ulf-Peter Ek), Kimmo Sundelinin (Erkki Rantatupa) ja Matti Hakalan (Susanna Sariola).

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallituksessa Mustasaaren yhdistystä edustaa ensi vuonna puheenjohtaja Westerholm (varalla Susanna Sariola).

Piirin yleisiin kokouksiin Mustasaaresta valittiin Kimmo Sundelin (varalla Ulf-Peter Ek), Matti Hakala (Erkki Rantatupa) ja Jussi Lammi (Susanna Sariola).

Toiminnantarkastajaksi valittiin Juha Rantala (varalla Irene Sundelin).
Mustasaaren perussuomalaisten syyskokouksessa piti poliittisen katsauksen kansanedustaja Jukka Mäkynen. Piirin vaalipäällikkö ja tiedottaja Juha Rantala puolestaan kertoi aluevaaliasioista.

Juha Rantala


Mustasaaren Perussuomalaisten syyskokoukseen ottivat osaa mm. Jussi Lammi, Ulf-Peter Ek, Irene Sundelin, Kimmo Sundelin, Susanna Sariola, kansanedustaja Jukka Mäkynen, Micael Westerholm, Matti Hakala ja Erkki Rantatupa. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 6.2.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa